Ajatus tuli vastaan kirjan alkusivuilla.



Noinko on ? Tulee mieleen monta juttua; voiko ihminen todella vaikuttaa kaikkeen, mikä häntä koskee, eihän kaikki elämässä ole aina hallinnassamme. Ihmiset vaikuttavat toistensa elämään ja kohtaloihin – joskus kauhealla, joskus hyvää tekevällä tavalla. Lausahduksessa ehkä piilee sekin ajatus, että elämän näennäisestä laadusta, tasosta tai tapahtumisesta riippumatta siihen voi vaikuttaa omalla asennoitumisellaan, elämänfilosofiallaan.



Pessimisti olettaa katastrofin tulevan: täytyyhän sen tulla, koska elämä nyt on sellaista. Kun se sitten tulee, hän on salaisesti tyytyväinen: mitä minä sanoin !

Optimisti suhtautuu luottavasti elämään ja tulevaisuuteen, iloitsee siitä mitä on, ei ruoki pelkojaan murehtimalla huomista. Jos tulee katastrofi – joskus niitä tuleekin – optimisti näkee sen ohimenevänä vaiheena ja ryhtyy ponnistelemaan jälleenrakentamisessa.

Pessimisti on varma syyllisyydestään kaikkeen mahdolliseen ja se panee hänet kieriskelemään itsesäälissä ja esittämään marttyyria.

Optimisti antaa itselleen ja muille anteeksi, hyväksyy rajallisuutensa, haavoittuvuutensa, erehtyvyytensä.



Anthony de Mello, intialainen jesuiitta, sanoi: ”Katso tarkkaan pimeyttä. Ei kestä kauankaan ennen kuin näet valon”. Se ei tarkoittane, että jää tuijottamaan voimattomana pimeyteen ja odottamaan passiivisesti valoa jostain itsen ulkopuolelta.

Tarkkaan katsova on mukana pimeyden hengityksessä.

Siinä vähitellen alkaa nähdä, kuulla. Ensin ääriviivoja, lopulta ytimen. Pimeyden ydin on valo.