Elämää voi miettiä yön ja päivän, arjen ja pyhän, työ- ja vapaa-ajan, vuodenaikojen, elämänvaiheiden rytmityksenä. Toistuvuus toisaalta ja rytminvaihdokset toisaalta antavat ryhtiä ja ennustettavuutta, ovat turvallisuustekijöitä. Rytmittymätön elämä on kaaos, jossa mikään ei ala eikä pääty. Kaikki velloo holtittomasti ja jokseenkin sattumanvaraisesti tapahtumien virrassa.



Arki on usein määritelty epiteetillä harmaa. Se on se tavallinen päivä, joka kuluu työssä (sillä, jolla on työtä), kaupassa käyden (sillä, jolla on rahaa), asioista huolehtien ja kotiaskareissa (jos on koti). Pidän arkipäivistä, niitä on ihan kaiken värisiä. Arki on siitä hyvä, että silloin saa enemmän tai vähemmän hyödyllistä aikaan ja saa väsyä oikeasti tehdystä työstä.



Lapsuuskodissani sunnuntai oli erityinen päivä. Se alkoi jo lauantaista, jolloin siivottiin pyhää varten ja kaunistettiin koti. Saunarituaali kuului samaan valmistautumiseen. Pyhänä ei tehty muita arjen töitä kuin välttämättömät. Radiosta kuunneltiin ’kirkonmeininki’. Isä istui keinutuoliin virsikirjan kanssa. Kiipesin isän syliin ja siinä hiljaa keinahdellessa viimeistään saarnan aikana nukahdin.



Nykyisiin urbaaneihin sunnuntaipäiviini on tallentunut jotain lapsuuteni pyhärauhaisasta tunnelmasta. Jos ei ole työvuoroa, harvoin tulee lähdettyä kuitenkaan kirkkoon. Useamminkin lähden lenkille lähimetsän poluille. Kotona on mukava kokata ruokaa kahdelle ja useammallekin silloin, kun nuorimiehet neitoineen tulevat käymään. Arki sisältää meille kummallekin menemistä ja tulemista, minun arkeni vielä erityisesti ihmisten kanssa olemista. On ihan selkeä tarve vetäytyä omiin oloihinsa yhtenä päivänä.



On monenlaisia perheitä monenmoisine harrastuksineen. Ihmisillä on erilaisia tarpeita ja kiinnostuksen kohteita. Kun perheet ovat hajallaan arkipäivät, lapset päiväkodissa ja koulussa, vanhemmat töissään, on luonnollista kehittää viikonlopuksi jotain yhteistä puuhaa ja menoa. Joskus vain vaikuttaa siltä kuin ei enää osattaisi rauhoittua olemaan kotona.



Ihminen tarvitsee iästä riippumatta, pyhän kosketuksia arjen vastapainoksi. Kokemuksia pyhyydestä voi tarjota taide, musiikki, luonto. On myös paikkoja, joissa kävijä saa kosketuksen pyhään. Sellainen voi olla kotikirkko tai matkan varrelle osuva luostari.