Olin taannoin kouluttamassa vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita henkilöitä, sekä peruskurssilaisia vuorovaikutustaidoissa että jatkokurssilaisia sairaalavapaaehtoisina toimimisessa. Inspiroivaa ! Siis se, että aina löytyy ihmisiä, joilla on aikaa , halua ja hyvää tahtoa toimia konkreettisesti toisten hyväksi. Ja miten ihania ihmisiä he ovatkaan !

Esittäytymiskierrosta käydessä minua alkoi huvittaa. - Miten tulit lähteneeksi tälle kurssille - kysymykseen tuli hämmentävän monta samankaltaista vastausta. – Olen jäänyt eläkkeelle viime keväänä/viime vuonna/vuosi, pari sitten. Ensin nuohosin omia nurkkia ja hoitelin rästiin jääneitä kotitöitä. Sitten alkoi tuntua, että aikaa jäisi muuhunkin…  Arvaatte jo, että kyseessä olivat reippaat naisihmiset 60+. Toki joukossa oli nuorempiakin, kuka työtä etsimässä, kuka työttömyyteensä tyytyneenä. Mukana oli myös kolme lupsakkaa miestä, joista olin erittäinkin iloinen. Ystävätoiminnassa kun käyttöä maskuliiniselle lihasvoimalle vaikkapa potilaiden ulkoiluttajana.