Kristillinen kirkko viettää Kristuksen taivaaseen astumisen päivää. Tapahtuiko se ja juuri torstaina, emme tiedä, kyseessä on uskon asia. Torstai tulee enemmänkin ajankohdasta, pääsiäisestä lukien on 40:s päivä.

Helatorstai on toinen aikoinaan väkisin sijoiltaan kammetuista ja sittemmin paikoilleen palautetuista kirkollisista arkipyhistä. En halua ottaa kantaa syihin miksi näin tehtiin aikoinaan, mutta olen ymmärtänyt, että ammattiyhdistysliikkeellä oli intressinsä asiassa. Siitä, millä voimalla loppiainen ja helatorstai palautettiin kalenterissa paikalleen, minulla ei ole selvää kuvaa. Eduskunta sen kuitenkin on tehnyt, arvatenkin kirkollisten piirien vaikutuksesta.

Aamuisella sauvailulenkillämme erinomaisessa kevätsäässä saatoimme todeta, että tämä arkinen pyhäpäivä on onnenomiaan pihojen kunnostukseen, suursiivoukseen, kodin korjaus- ja rakennushommien parissa askarteluun. Lepopäivän pyhittämistä koskevan kolmannen käskyn urbaani uustulkinta tai autuas unohdus, veikkailimme. Emme olleet kirkossa jumalanpalvelusaikaan, lepopäivä meillä kumminkin on. Pyhityksestä en niin tiedä, ellei se ole semmoista, että osallistuu toisen murheisiin, jos omiltaan jaksaa juuri nyt paremmin?

Metsä hoitaa kaikkia aisteja. Neulaspolut hellivät asfalttia talsinutta askelta. Tuuli huojuttelee puita ja kallion kylki on auringosta lämmin. Valtavan muurahaiskeon äärellä on hyvä pysähtyä hetkeksi, on kuin katselisi kauempaa omia työvuosiaan. Keko ei tule koskaan valmiiksi, aherrus jatkuu.