Telkkarissa kuulutaan hehkutettavan Lordi-huumaa Helsingin Kauppatorilla. Ihmeesti on kansaa koolla. Kansallisen itsetunnon alakantikkuuteen kai kuuluu vetää överiksi kaikki, mikä vähänkin tuntoja nostattaa. Muistetaanpa vain muinaista MM-kultaa, sitä toistaiseksi ainokaista, miten sitä juhlittiin samaisella torilla. Eihän siinä mitään, juhlitaan pois, jos siltä tuntuu. 

Omaa mieltä nostatti tänään käynti klinikalla Rouva Dosentin luona. Maaliskuisesta epäonnisesta hoitoyrityksestä huolimatta silmässäni on tapahtunut viime viikkoina selvästi havaittavaa ’spontaania paranemista’. Silmänpainelääkitystä voitiin vähentää tuntuvasti, koska paine oli jo täysin normaali, puolet vähemmän kuin pahimpaan aikaan. Näkökenttä on laajentunut takaisin lähes normaalille tasolle ja kaksoiskuvat kadonneet. Näköhermo on kunnossa. Olkoon paraneminen spontaania tai vastausta rukouksiin, olen kiitollinen Jumalalle, jonka koen auttaneen. ”Mitä tapahtuukin, siitä voi seurata jotain hyvää”. 

Kuljeskelin Ison Kaupungin tutuilla kaduilla auringon loisteessa, tuntui kuin olisin nähnyt kaiken ensi kertaa. Puistossa katselin kukkia, joiden lomassa oli meneillään pulujen keväthuumainen paritteluleikki. Poikkesin musiikkikauppaan vaihtamaan lahjakortin uutuuslevyksi; Kaija Saariahon säveltämää sellomusiikkia. Elämä tuntui hyvältä, niin, onnelliselta oikeastaan.