Tullen ja mennen viime viikkoina on minulta kysytty tätä klassista: miltä nyt tuntuu. Tunnnelmat ovat vaihdelleet sen verran laidasta laitaan, ettei aina ole ollut helppo sanoa miltä.  On ollut myös katsottava mitä kenellekin vastaa. Ei tuntuisi hyvältä hehkuttaa työhön uupumaisillaan olevalle tai työttömälle oman aukeavan vapauden ihanuutta. 

Välillä ei ole tuntunut mitenkään erikoiselta. Olen tuntenut hämmennystä ja outouden häiveitä, haikeuttakin. Sitten taas on ollut riemukkaita ja onnellisia hetkiä, syvää helpotusta vastuun siirtymisestä nuoremmille. Olenpa jo kysynyt itseltäni: onko tämä totta! Nytkö olen sillä kesälomalla, joka jatkuu ilman töihin paluun päivää? 

Toisaalta olen se sama ihminen kuin ennenkin, toisaalta tunnen jonkin muuttuvan. Tuntevatkohan seurakuntalaiset samaa hämmennystä? Joku työtoveri on käynyt kotiovella, joku soittanut. Viime viikolla tuli työsähköpostiin vielä viestejä, joihin kotoa vastailin. Posti toi Diakonia-lehden. Kaikki ei loppunut lähtöjuhlaan, elämä jatkuu.