Toukokuun viime päivinä sain taas kutsun Ystäväni Sosiaalineuvoksen  kotipihalle itse rakennetun kesäterassin avajaisiin. Tapana on juoda leivoskahvit ja malja kesälle. Ohjelmaan kuuluu henkilökohtaisempien kuulumisten ohella kevytpohdintaa ajassa olevista ilmiöistä sekä luettavien kirjojen vaihtoa. Annan arvoa tälle pikku tapahtumalle, jota osaan jo odottaa. Kun terassi on avattu, Yst. S. usein poistuukin mökilleen vesien ääreen kesäsydämeksi.

Tällä kertaa kuulumiskierros alkoi pihan luumupuun kohtalosta. Talven pakkaset olivat kohdelleet julmasti vanhaa puuta, jonka jäkälöityneet oksat ojentuivat mustina ja elottomina pihan kesäisessä vehreydessä. Vain yhdessä oksassa oli ollut muutamia kukkia, nyt nekin olivat jo kuihtuneet eikä lehdistä tietoakaan. Yst. S. pohti puun katkaisemista. Arvelin, ettei se ole helppoa tunnemielessä, vaikka toinen luumupuu olikin hyvissä voimissa taaempana.

Yst. S. oli hänelle tyypillisesti ehtinyt kehitellä jo varasuunnitelman. Hyödyllisen luumupuun paikalle voisi istuttaa vaikkapa koristekirsikkapuun, joka kukkisi hurmaavasti alkukesällä kotipihassa ja jäisi kehittelemään lehtiään, kun pihamestari itse lähtisi kesälaitumilleen. Kerrassaan oiva idea! Aiheesta riittää vanhaakin sanalaskua, mutta teemmepä uuden: pystyyn kuolleen puun mukana menee myös jotain joka jo joutaakin – tuleepahan tilaa uusille kukille.